Pari-/ kilpatanssi

Alkeet

Alkeistunneilla perehdytään hitaan valssin, tangon, cha chan, samban ja jiven perusaskeleisiin ja -rytmiikkaan. Tunti soveltuu vasta-alkajille sekä hieman paritanssia harrastaneille.

Jatko

Tunneilla jatketaan syventymistä tanssiurheilun vakio- ja latinalaistanssien kuvioihin, tekniikkaan ja parityöskentelyyn. Tanssilajeina tulevalla kaudella ovat hidas valssi, tango, slow foxtrot, quickstep, samba, cha cha, rumba ja jive. Ryhmän edistymisen mukaan tutustutaan myös paso dobleen ja wienin valssiin. Tunnille osallistuminen edellyttää hitaan valssin, tangon, samban, cha chan, rumban ja jiven perusaskeleiden hyvän hallinnan. Syksyllä jatketaan viime kevään asioista eteenpäin.


OHJAAJA

Pasi Tapio

0407221491
(Yhteydenotot ensisijaisesti tekstiviestillä)
Revontulitanssijoiden kilpatanssikurssien sekä bailan ohjauksesta vastaa Pasi Tapio. Hän aloitti oman kilpatanssiharrastuksensa vuonna 1989. Oman kilpatanssiuran jälkeen hän siirtyi opetushommiin. Nyt hänellä on ohjausta takana kaiken kaikkiaan 25 vuotta lasten, junioreiden, nuorison, aikuisten ja senioreiden parissa.

Pasi on suorittanut tanssinopettajien ammattilaistutkinnon kiitettävällä arvosanalla vuonna 2007. Hän on opiskellut amatööri- ja ammattilaisuran aikana Suomen, Hollannin ja Englannin huippuopettajien johdolla.

Pasi on tuonut Rovaniemelle Bailatinon vuonna 2000, joka tuolloin oli ensimmäinen tunti lajissaan Rovaniemellä.