Musameno (4-6v) on monipuolinen tunti, jonka tarkoituksena on johdattaa pieniä lapsia pikkuhiljaa tanssin maailmaan. Tuntiin sisältyy monenlaista musiikkiliikuntaa, perusliikuntataitojen – kuten koordinaatiokyvyn – kehitystä sekä harjoittelua ja tanssillisia leikkejä. Musameno-tunnilla tärkeintä on se, että lapsilla on hauskaa oppiessaan uutta.
OHJAAJA
Nanna
0453587516(Yhteydenotot ensisijaisesti tekstiviestillä)
Olen Nanna Kylmänen Rovaniemeltä. Olen opiskellut liikuntaneuvojaksi nyt yhden vuoden ajan. Olen tehnyt viimeisen kahden vuoden ajan monipuolisesti valmennuksia lapsille. Tulen lasten kanssa toimeen erinomaisesti. Nuorempana olen harrastanut voimistelua tanssinut showtanssia aktiivisemmin. Nyt kuitenkin olen siirtynyt tanssisaleilta kuntosalille. Ohjaajana olen kannustava ja lapsia innostava. Tunneilla minulle tärkeintä on positiivisen ilmapiirin luominen hauskanpito. Tervetuloa tunneilleni liikkumaan musiikin parissa ja pitämään hauskaa!